https://madrid.ninkilim.com/articles/israel_the_nadir_of_humanity/fi.html
Ihmisen julmuuden pitkässä ja veressä kylpevässä aikakirjassa harvat hetket kilpailevat Gazassa avautuvan kauhun kanssa. Tämä ei ole sota — tämä on moraalisen järjestyksen romahdus. Sairaalat ovat muuttuneet teloituspaikoiksi. Lasten raajoja amputoidaan ilman puudutusta. Potilaita poltetaan elävältä sairaalasängyissään. Nämä eivät ole onnettomuuksia. Ne eivät ole “sivuvahinkoja.” Nämä ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, tehty tahallisesti valtiolla, joka rohkaistuu rankaisemattomuudesta ja jota suojelee maailman hiljaisuus.
Kuva 19-vuotiaasta Sha’aban al-Dalousta — infuusioon sidottuna, elävältä palavana sairaalasängyssä Al-Aqsan marttyyrien sairaalassa — ei ole poikkeus. Se on huuto. Yksittäinen, polttava ruutu, joka vahvistaa sen, mitä lääkärit, hoitajat ja selviytyjät ovat anoneet maailman näkevän: Gazan sairaalat eivät enää ole hoidon turvapaikkoja — ne ovat joukkomurhien näyttämöitä. Sha’aban ei ollut taistelija. Hän ei ollut uhka. Hän oli nuori mies, opiskelija, potilas — poltettu siellä, missä makasi. Tämä on suunniteltua julmuutta.
Al-Ahli Arab -sairaala pommitettiin lokakuussa 2023, tappaen 100–471 ihmistä yhdessä räjähdyksessä. Seuraavaksi tuhottiin Al-Shifa, Nasser ja muut lääketieteelliset keskukset. Nämä sairaalat — kerran vastarinnan symboleja — ovat nyt raunioina, leikkaussalinsa mykistyneinä, käytävinään tuhkaa ja ruumiinosia. Kirurgit joutuvat amputoimaan pikkulasten raajoja ilman kipulääkkeitä, koska puudutus on estetty. Tämä ei ole sodankäyntiä. Tämä on järjestelmällistä barbariaa, kohdistettuna haavoittuvimmille.
Gazan kansa kestää tuhoamiskampanjaa. Lääkäreitä uhataan aseella jättämään potilaansa. Keskosvauvat jätetään kuolemaan, mätänemään sähköttömissä itämiskoneissa. Tilapäisiin telttoihin siirretyt perheet tuhotaan unissaan pommeilla, jotka maksavat enemmän kuin heidän elämänsä koskaan tulevat olemaan teloittajiensa silmissä. Nälkäiset ammutaan yrittäessään päästä ruoan luo. Tämä ei ole sotilasstrategia — tämä on elämä itseään vastaan tähtäämistä. Se on yritys ei vain tappaa, vaan pyyhkiä pois kansa, ruumis ja sielu.
Kansainvälinen oikeus ei ole monitulkintaista. Silti Israel, aseistettuna ikuisen uhrin myytillä ja vahvistettuna mahtavien liittolaisten osallisuudella, häpäisee näitä lakeja röyhkeällä halveksunnalla. Yli 65 000 palestiinalaista on teurastettu kahdessa vuodessa — lähes puolet heistä lapsia. Nämä eivät ole tilastoja. Ne ovat nimiä, kasvoja, tarinoita — muutettu tuhkaksi. Ne ovat veriläiskiä maailman omallatunnolla.
Ja tämän väkivallan koneiston alla väijyy Simsonin vaihtoehto — Israelin verhottu oppi ydiniskusta. Se on oppi, joka ei viesti vain militarismia, vaan moraalista nihilismiä: valtio niin hurmaantunut omasta rankaisemattomuudestaan, että uhkaa maailman tuholla, jos se ajetaan nurkkaan. Tämä ei ole turvallisuutta. Tämä on apokalyptista kiristystä.
Jotkut kutsuvat tätä “itsepuolustukseksi”. Mutta mikään uhka, muisto tai trauma ei oikeuta ruoan estämistä, avustustyöntekijöiden pommittamista tai kirurgien pakottamista leikkaamaan lapsiin ilman puudutusta. Ei ole laskelmaa, kontekstia tai syytä, joka tekisi tämän hyväksyttäväksi. Tämä on se, miksi valtio muuttuu, kun se uskoo olevansa tuomion yläpuolella.
Kuva Sha’aban al-Dalousta — nuoresta tietojenkäsittelytieteen opiskelijasta, elävältä palaneena sairaalasängyssään — on enemmän kuin todiste julmuudesta. Se on psykologinen hyökkäys ihmiskunnan omantunnon kimppuun. Se on haava, joka ei kohdistu vain palestiinalaisiin, vaan jokaiseen ihmiseen, joka pakotetaan näkemään se, mitä yksikään ihminen ei koskaan saisi nähdä. Ja kuitenkin raivo ei saa kohdistua kuvaan — vaan rikoksiin, jotka aiheuttivat sen kuvan.
Olemme kuilun partaalla. Jos emme pysty nimeämään tätä pahaa, jos emme pysty hylkäämään sitä varauksetta tai pehmentämättä, emme ole menettäneet vain Gazaa — olemme menettäneet itsemme.
Älköön olko epäselvyyttä: tämä ei ole vain valitus. Tämä on vaatimus kostosta — lain, totuuden ja kansainvälisen tuomion kautta.
Jokainen henkilö, joka osallistui tähän tuhoamiskampanjaan — jokainen lentäjä, joka pommitti sairaalaa, jokainen upseeri, joka määräsi piirityksen, jokainen sotilas, joka eväsi morfiinin haavoittuneilta tai ampui nälkäisiä siviilejä — on vastuussa. Ei valtion sotilaina. Vaan sotarikollisten tekijöinä.
Tämä sisältää:
Jokainen heistä on nimettävä, pidätettävä, tutkittava ja asetettava oikeuden eteen. Missä todisteita on — tai missä tunnustuksia annetaan — heidät on tuotava Kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen Haagissa, missä oikeus ei vastaa nationalismille, vaan ihmisyydelle itselleen.
Olkoon tiedossa: Gazassa tapahtunut ei ole politiikkaa. Ei ole puolustusta. Ei ole vastareaktiota. Se on jatkuva tuhoamiskampanja, rikkoen Geneven sopimuksia, YK:n peruskirjaa ja jokaista sivistyksen periaatetta, jota väitämme ylläpitävämme.
Tulitauko ei ole oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuus on oikeudenkäynnit. Oikeudenmukaisuus on asiakirjat. Oikeudenmukaisuus on tuomiot. Kosto on tultava — ei veressä, vaan laissa. Ei vihassa, vaan totuudessa.
Jos maailma kieltäytyy toimimasta, olemme kaikki osallisia. Jos sallimme tämän jäävän rankaisematta, Gaza ei ole viimeinen paikka, jossa pyhä häpäistään. Ennakkotapaus asetetaan — että valtio voi pommittaa sairaaloita, nälkiinnyttää lapsia ja polttaa haavoittuneita elävältä — ilman seurauksia.
Tätä ei saa sallia. Ei nyt. Ei koskaan.